« Takaisin Vaskiveden valokuituverkko -sivulle

Miljoonan euron hanke

Muistio la 12.11.2016 pidetystä info- ja keskustelutilaisuudesta

Lauantaina 12.11.2016 pidettiin info- ja keskustelutilaisuus Vaskiveden Nuorisoseuralla.

Olli Salmi heijasteli videotykillä valmisteltuja tietoiskuja keskustelun tueksi ja ohjaamiseksi. Hän oli laatinut nasevat iskusanat tilaisuuden avaukseksi.

Kustannusmalli elokuu

  • Edellisen kuituhankeyrityksen (2012-13) mukaan hahmoteltu kustannusrakenne.
  • Keskeinen viesti: yli 800 000 euron hanke arvonlisäveroineen on yli miljoonan hanke.
  • Kari Tervala PHPOY:stä kertoi, että rakentamiskustannuksista maanrakennustyö on n. 70 %
  • Asennustarvikkeet ja asennustyöt n. 20 %
  • Hallinto ja muut kulut n. 10 %

Paikallisista palveluista

Arto Koskimäki kertoi, mitä paikallisia palveluja hän alan yrittäjänä on tarvinnut.

  • Murskeet / hiekat / täytemaat
  • Polttoaineita
  • Kaivinkoneita aliurakointiin / tuntitöihin
  • Traktoreita ja kuorma-autoja kuljetuksiin
  • Korjaamo / pajapalveluita
  • Ruokailu / majoituspalveluita
  • Voihan olla niinkin että työllistää jonkun lapiomiehen taikka kaivinkoneenkuljettajan kylästä.

Rahoitus, verotus, kiinteistöjen arvo, kylän imago

  • Onko valokuitu kallis -liitteen avulla Antti Sipilä johdatteli keskustelua rahoituksesta, verotuksesta ja kiinteistöjen arvostuksesta sekä kylän imagosta muihin vastaaviin kyliin verrattuna.
  • LIITE: Onko valokuitu kallis? (pdf, 28 kt)

MaPe palvelut

  • MaPe-palvelut liitteessä Pekka Mäkinen on kommentoinut ennalta esittämiämme kysymyksiä.
  • Pekka Mäkinen on syntyperäinen vaskivetinen. Hänellä on alan yritys Savonlinnassa. Itse hän ei ehtinyt paikalle.
  • Keskeisiä viestejä olivat varsinaisten etujen lisäksi, että langattomat vaihtoehdot täydentävät kiinteitä yhteyksiä. Ne kuitenkin perustuvat olemassa olevan kaistan jakoon käyttäjien kesken.
  • Turistiajat ja mökkiläisten tulo paikkakunnalle huomataan.
  • Edelleen hän toteaa olevan useita vaihtoehtoja kuidun rakentamisessa niin maastossa kuin yhteistyössä sähköyhtiön ja muiden operaattorien kanssa.
  • LIITE: MaPe palvelut (pdf, 48 kt)

Taustaa valokuidusta

  • Taustaa valokuidusta (Kari Järvi, vaskivetinen tekn.lis ei ollut paikalla) liite jaettiin osanottajille ”kotilukemiseksi”.
  • Keskeisiä viestejä olivat: kupariyhteydet ovat auttamattomasti vanhentunutta tekniikkaa valokuituun verrattuna, kantomatkan lyhyyden vuoksi 5 G ei levinne taajamien ulkopuolelle, koska tukiasemia ei kannata rakentaa riittävää määrää.
  • Langattomien palvelujen hinnat tullevat nousemaan meilläkin kuten muissa maissa (datakatto).
  • LIITE: Taustaa valokuidusta (pdf, 181 kt)

Muuta

  • Tilaisuudessa oli jakelussa alan materiaalia, joista mainittakoon Markku Taipaleen laatima markkinointikirje. Tämän keskeinen viestejä ovat palveluiden paraneminen, kiinteistön arvot, valtion tuki.
  • Ari Rajamäki kertoi myönteisiä kokemuksia Kurjenkylästä, kaapeli-tv, terveydenhuollon etäpalveluiden kokeilusta, etätyöstä, palveluiden nopeudesta jne.
  • Olli Koro totesi, että liittymäsopimusten keräyksessä päästy tavoitteeseen.
  • Mauri Kaleva käsitteli puheenvuorossaan paikallisen sähköyhtiön roolia mahdollisessa yhteistyössä.
  • Joudumme toteamaan, että Vaskivedessä ja Vaskuulla emme ole vielä asettamassamme tavoitteessa.

Tilaisuuden päätteeksi nautimme Sarin juustokeittoa Anna-Reetan soittaessa taustamusiikkia.

Lisätietoja:

Antti Sipilä, puh. 0440 754 123

« Takaisin Vaskiveden valokuituverkko -sivulle